Kaksi miestä seisoo pahviset sydämet käsissään ja hymyilee.

Vastuullisuus

Vastuullisuus on osana toimintaamme

Lupaamme huolehtia brändistäsi vastuullisesti ja tarjoamme konkreettisia tapoja saavuttaa vastuullisuustavoitteesi ympäristöystävällisillä valinnoilla. Olemme apunasi materiaalivalinnoissa sekä suunnittelemassa tarpeidesi mukaiset kestävät ja pitkäaikaiset ratkaisut yritysnäkyvyyteesi. Huolellisten valintojen avulla voimme kiinnittää huomiota esimerkiksi materiaalien kestävyyden ja hiilijalanjäljen lisäksi kierrätettävyyteen ja vähentää näin jätteen määrää.

PunaMusta Media -konserni panostaa vastuullisuustyöhön ja haluamme kannustaa myös työntekijöitämme tekemään henkilökohtaisia vastuullisuustekoja. Osana PunaMusta Media -konsernia mahdollistamme PunaMusta Coloron työntekijöillemme verenluovutuksen työajalla kaksi kertaa vuodessa. Olemme iloisia konsernillemme myönnetystä Verenluovutus työajalla -sertifikaatista.

Kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteemme

PunaMusta Coloro Oy on osa kotimaista näkyvyys-, paino- ja digitaalisen liiketoiminnan konsernia PunaMusta Media Oyj:tä. Konserni on asettanut omat tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteensa (SBT), jotka ovat YK:n alaisen järjestön hyväksyttäväksi, ja arvioimme saavamme niille hyväksynnän huhti-toukokuussa 2024. Asettamamme tavoitteet ovat absoluuttiset ja linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Näin ollen meidän tulee vähentää päästöjämme lähtötasovuodesta 2022 vuoden 2030 loppuun mennessä 42 prosentilla.

Konsernissamme on jo pitkään tunnettu painotoiminnan hiilijalanjälki ja teemme jatkuvaa, tuloksekasta työtä oman hiilijalanjälkemme minimoimiseksi. Suurin vaikutus koko konsernin päästöjen vähentämiseen saadaan painoliiketoiminnan päästöjen pienentämisestä. Olemme onnistuneet jo nyt painotoimintamme hiilijalanjäljen pienentämisessä upeasti: Vuonna 2023 hiilijalanjälkemme laski merkittävästi: 24,9 % suhteutettuna tuotettuihin tuotetonneihin.

Lisätietoa konsernimme vastuullisuudesta löydät vastuullisuusraportistamme.

Sertifioinnit kertovat konkreettisista teoista

Olemme sitoutuneet henkilöstömme hyvinvoinnin edistämiseen, ja tästä esimerkkinä olemme Nolliksen eli Nolla tapaturmaa -foorumin jäsen. Foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka tavoitteena on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva parantaminen sekä hyvien käytäntöjen levittäminen. Kuten serftifikaatissammekin sanotaan: Työpaikkamme tavoitteena on kehittyä työturvallisuudessa maailman kärkeen.

Me PunaMusta Colorossa olemme sitoutuneet noudattamaan ympäristölainsäädäntöä ja kestävän kehityksen periaatteita. Laatu- ja ympäristöasioitamme johdetaan ISO 9001- ja 14001-standardien vaatimusten mukaisesti. Teknisen ja toiminnallisen laadun perustana ovat asiakkaiden odotukset sekä lait ja asetukset, joten kehitämme jatkuvasti ympäristö- ja laatuasioita. 

Meidän on huolehdittava vastuullisesti paitsi omastamme, myös asiakkaidemme datasta. Siksi konsernimme on halunnut panostaa jatkuvaan kehittymiseen tällä saralla ja myös meillä PunaMusta Colorossa on ISO 27001 -standardia noudattava tietoturvan hallintajärjestelmän sertifikaatti.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme. Kerromme mielellämme, miten voimme olla mahdollistamassa yrityksesi vastuullisuustavoitteita.

Testaa meidät ja yllätyt. Iloisesti.